Tekijä: admin

  • Voimansiirtomurheita? Tsekkaa nämä!

    Voimansiirtomurheita? Tsekkaa nämä!

    RC-autojen teho-painosuhteet ovat yleensä lähempänä F1-autoja, kuin perhefarmaria. Niinpä niiden voimansiirrot joutuvat ihan “normaalissa käytössäkin” todella koville, eivätkä hajoamiset ole millään tasolla tavattomia. Mitä tulee tehdä, jos näin käy?

    Ihan ensimmäiseksi tulee hieman tarkastella, missäköhän vika mahtaisi olla. Takavetoisissa autoissa tämä on yleensä aika helppoa. Näyttävätkö vetoakselit pyörivän normaalisti renkaita pyörittäessä? Hyvä, vika on siis joko vaihdelaatikon sisällä, tai päärattaan ja moottorin välillä. Nelivetoisia autoja tarkastellaan artikkelin heti takavetojen jälkeen.

    Pääratas löytyy usein suojan alta. Suoja puolestaan löytyy, kun etsii autosta moottorin, ja kurkkaa sen etupuolelle. Moottorin takapuolella ovat yleensä sen johdot, eli niistä voi päätellä orientaation. Suoja on useimmissa malleissa parilla hassulla ruuvilla kiinni, eli ne vain auki ja tutkiskelemaan.

    Onko rattaissa näkyvää kulumaa? Pyöriikö voimansiirto nätisti, jos moottorin päässä olevan pinionin irrottaa? Pyöriikö moottori tällöin nätisti? Useimmiten vika löytyy tässä kohtaa auton päärattaasta, mutta aina ei toki näin ole, ja joissain malleissa voi olla jopa todennäköisempää, että vika löytyy vaihdelaatikon sisältä.

    Vaihdelaatikkomurheiden kanssa ei yleensä ole oikotietä onneen. Koko rasia auki, ja käymään yksitellen rattaat läpi. Yleensä ei kannata kuitenkaan vaihtaa vain yhtä, selkeiten kulahtanutta ratasta, vaan kaikki kerralla. Kuluneet rattaat syövyttävät uudet rattaat yhtä huonoon kuntoon hyvin nopeasti, eli käyttämällä muutaman euron enemmän yleensä säästää itseltään aikaa, vaivaa, ja jopa hieman rahaa loppupeleissä.

    Nelivetoisissa autoissa puolestaan voi hetken joutua pähkäilemään ensin. Huomaako autosta, mikä pää ei vedä yhtä hyvin kuin toinen? Vetävätkö molemmat yhtä huonosti? Jos molemmat vetävät yhtä huonosti, kannattaa ekana tarkistaa taas moottorin ja päärattaan väli. Näyttävätkö rattaat ehjiltä, pyöriikö kaikki nätisti pinionin irroittamisen jälkeen? Jos autossa on keskitasauspyörästö, se kannattaa tarkastaa samalla. Kansi auki, näyttävätkö rattaat ja kaikki tapit ehjiltä?

    Jos vain toinen pää vetää huonosti, eikä kyseisessä autossa ole aiemmin ollut voimansiirrossa häiriöitä, yleensä takapää on syyllinen. Tämä johtuu siitä, että kiihdyttäessä paino siirtyy taka-akselille, ja siten rasitus auton takapäässä on yleensä rankempaa, kuin etupäässä. Kannattaa myös toki tutkia, ettei yksittäinen puoli ole ongelmana. Tämä voisi viitata vetoakselin tai akselinpään ongelmaan, tai esimerkiksi hajonneeseen tasauspyörästöön.

    Seuraava askel nämä tarkistettua on vaihdelaatikon purkaminen nähdäkseen sisään. Etenkin pienemmissä ja halvemmissa RC-autoissa monesti juuri takapään tasauspyörästöä pyörittävä tuloratas pettää ensimmäisenä. Ajajakunta näille autoille yleensä koostuu perheen pienimmistäö, ja siten esimerkiksi pakilta saatetaan tulla kaasulle auton yhä liikkuessa taaksepäin, tai kaasuliipasinta voidaan renkata edestakaisin auton ollessa katollaan.

    Kannattaa kuitenkin takristaa myös tasauspyörästön ulkorattaan kunto tässä kohtaa, koska syöpynyt ratas voi syödä uuden sen kansa pyörivän rattaan aika nopeasti huonoon kuntoon myös. Jos ratas on hajonnut ensimmäisillä ajoilla eikä sillä ole ajettu juurikaan sen raksuttaessa, tältä voi välttyä. Jos taas autolla on jo ajettu useampi kuukausi tai kunnes takapää ei enää pyörinyt ollenkaan, vaihtaisin suosiolla molemmat.

    Oli vika mikä hyvänsä, ohjekirja on ystävä. Niistä usein löytyvät räjäytyskuvat, joista selviää miten mikäkin laatikko kasataan, ja varaosien osanumerot, jolla ne löytyvät helposti RC-liikkeiden nettisivuilta. Jos näillä tiedoilla ei pärjää, kannattaa toki myös tutkia esimerkiksi valmistajan tai liikkeen YouTubekanavat läpi, jospa sieltä löytyisi videoita aiheesta.

    Osia tilaillessa voi olla hyvä myös selvittää se, olisiko rikkoutuneiden osien tilalle saatavilla vahvempia päivitysosia? Esimerkiksi Suomen suosituimpiin RC-autoihin saattaa pian olla tulossa juurikin voimansiirtopäivitystä, mutta jätetään se vielä hautumaan, siitä saattaa tulla oma artikkelinsa lähitulevaisuudessa.

    Kun sopivat varaosat ovat löytyneet, ei muuta kuin nakuttelemaan tilausta sisään, tai vaikka suoraan liikkeeseen, jos tavaraa näkyisi olevan hyllyssä eikä matka ole mahdottoman pitkä. Jos ei millään meinaa löytää sopivia osia, voi meidän botiltammekin kysyä apua, jos se vaikka sattuisi tuntemaan kyseisen mallin.

    Kirjoittanut Niilo Laurila

  • Suomalaiset RC-auto MM-kisoissa Australiassa

    Suomalaiset RC-auto MM-kisoissa Australiassa

    Syyskuun 29. päivä starttasivat Australian Sydneyssä Hill OffRoad RC Clubin radalla ajettavat 1/10-kokoluokan krossiluokkien reilun viikon mittaiset maailmanmestaruustason RC-auto kilpailut, joita kyllä kelpasi katsella sinivalkoisin lasein!

    Osittain ehkä vain reilu viikkoa aikaisemmin ajettujen ensimmäisten 1/8 sähkökrossin MM-kisojen takia, ja osittain taas varmastikin pitkän etäisyyden ja sen tuomien kulujen takia Suomen joukkueessa oli tänä vuonna vain kaksi kuljettajaa. 

    Tiimistä löytyi Team Associatedin tehdaskuljettaja Joona Haatanen, sekä takavuosilta tutumpi Petri Ström, jota Haatanen on uransa varrella luonnehtinut yhdeksi opettajista ja mentoreistaan.  

    Joukkueen pienestä koosta huolimatta Suomi sai aikaan aaltoja Haatasen upealla suorituksella. Hän kertoi Instagramissa tapahtuman edetessä olleensa taudin vaivaama, mutta sai taottua tulosta silloin, kun sitä tarvittiin.

    Viidennellä ja viimeisellä aika-ajo- eli alkueräkierroksella auto toimi ilmeisen hyvin ja Haatasen ajo oli paikallaan. Tästä todisteeksi käteen jäi todella vakuuttava kolmanneksi nopein tulos koko kierroksella, minkä avulla Haatanen nosti itsensä A-finaaleihin ajamaan kymmenen parhaan joukossa koko luokan voitosta.

    Tämä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 2011 Vaasassa järjestettyjen MM-kisojen, kun kyseisen luokan MM-finaalin lähtöluettelosta on löytynyt siniristilippu. Kolmen finaalin jälkeen sijoituksena oli lähtöpaikan mukainen 10. sija. Petri Strömille jäi isoilta kentiltä pitkän tauon jälkeen H-finaalin yhdeksäs sija, joka kokonaistuloksissa tarkoittaa 79. sijaa luokassa.

    Nelivetoluokassa Haatasella oli selkeästi haastavampaa, eikä vauhti riittänyt kilpailemaan kymmenen parhaan joukosta tällä erää. Tuloksena B-finaalin kahdeksas sija, eli 18. kokonaistuloksissa. MM-kisoista ei todellakaan mikään helppo saavutus tämäkään, mutta ei varmastikaan se, mitä hän lähti onnistuneen takavetokilpailun jälkeen hakemaan. Strömillä puolestaan nelivedoista jäi tauluun luokkien väliltä se parempi hänen sijoituksistaan; G-finaalin 3. sija, joka on koko luokan 63. sija.

    Kirjoittanut Niilo Laurila

  • Talviajoa pihalla RC-autolla!

    Talviajoa pihalla RC-autolla!

    Mitä huomioida talvella ajaessa?

    Syksy jatkaa etenemistään, säät viilenevät ja yöt pitenevät. Pian on taas lunta maassa, ja moni on varmasti laittamassa RC-autojaan talvisäilöön. Tarvitseeko näin kuitenkaan tehdä? Me EnjoyRC:llä olemme ainakin vahvasti eri mieltä!

    RC-autoilu talvisessa säässä on parhaimmillaan korkeita lumipatsaita auton perässä puuterilumessa kiihdyttäessä, jäätyneen järven pintaan lumikolalla tehtyjä jääratoja tai vaikka mönkimistä lumiketjuilla. 

    Valtaosa nykyaikaisista harrastetason RC-autoista ovat paketista vedettyinä kyllä säänkestäviä eivätkä vaadi kalliita lisäosia tai atomeiksi purkamista jokaisen ajon jälkeen, mutta toki on silti asioita, joita on hyvä huomioida.

    Ihan ensimmäiseksi puhutaan hieman termistä “waterproof”. Tämä löytyy monen valmistajan oppaasta, mutta mitähän se tarkalleen tarkoittaa näissä laitteissa? Se ei suinkaan käänny kieleemme vedenpitäväksi, vaan roiskesuojatuksi. 

    Kosteus on edelleen haitaksi autojen elektroniikalle ja liikkuville osille, jos sen jättää sinne. Talvisin nämä efektit yleensä vielä moninkertaistuvat henkilöautojen tuodessa suolatuilta teiltä suolaista lunta myös pihateille.

    Ajon jälkeen olisi hyvä siis saada auto mahdollisimman nopeasti kuivaksi, ja mielellään suojata etenkin laakerit ja muut liikkuvat osat ohuella kerroksella monitoimiöljyä, jotta ne eivät pääse ruostumaan. Auton korin alle asennettavalla kosteudelta suojaavalla suojahupulla voi säästää itseltään ison määrän vaivaa tässä.

    Toinen huomioitava asia ovat akut. Akut toimivat parhaiten lämpiminä, mutta kylmät kelit eivät ole este niiden käytölle. Kannattaa vain yrittää pitää ne mahdollisimman lämpiminä ennen ajoa, jos siis vaikka lähtee kahden akun kanssa ajelemaan, kannattaa pitää toinen akku ensimmäisen ajon ajan vaikka povitaskussa, jotta ruumiinlämpö pääsee hieman auttamaan. Näinkin toimiessa akut silti hupenevat nopeammin kuin normaalisti, eli sitä ei kannata säikähtää.

    Kolmantena pointtina ovat renkaat. Nämä ovat asia, joissa saattaa hieman joutua sijoittamaan talviajoa varten. Mitkä tahansa renkaat eivät välttämättä toimi lumella ja jäällä, ja joidenkinrenkaiden kanssa hajoamisen riski on turhan suuri talviajossa.

    Irtolumessa mielestäni ehdottomat ykkösrenkaat pihasuttailuautoissa ovat laparenkaat. Niillä saa tolkuttoman määrän vetopitoa, ja aikaan niitä hienoja lumipatsaita. 

    Suuren pidon kanssa tulee toki myös suuri vastuu. Niillä ei voi ajaa ihan yhtä vapaasti, kuin perus maastorenkailla irtoalustalla. Kaasun ja jarrun kanssa on oltava maltillinen, koska äkilliset liipasimen liikkeet voivat herkästi rikkoa jotain voimansiirrosta.

    Crawleriin taas voi asentaa renkaisiin lumiketjut. Näiden avulla pääsee möyrimään talvimaisemissa. Niitä hankkiessa kannattaa tosin olla tarkkana siitä, mitä mittoja niistä ilmoitetaan. Yleensä se on ulkohalkaisija, ja tällöin kannattaa vielä varmistaa renkaiden ulkomitta tilaillessa valmistajan sivuilta, tai ihan vain mitata renkaat, jos sellaiset jo löytyvät.

    Entä mitkä renkaat eivät sovellu talviajoon? Matalakuvioisemmat tai sileämmät renkaat eivät välttämättä toimi kovin hyvin. Tämän kyllä huomaa kokeillessa, ja sitten voi alkaa miettimään vaikka hieman isommilla nappuloilla varustettuja renkaita tilalle talvea varten. 

    Toinen erityisesti tehokkaissa harjattomissa autoissa huomioitava asia on renkaiden venyvyys. Jäätyneillä hiekotetuilla teillä jäässä voi olla kiinni hiekanjyviä, jotka voivat sopivasti kohdalle osuessaan repäistä helpolla renkaan rikki sen ollessa kovilla kierroksilla ja venymisen johdosta ohuimmillaan. 

    Vöitetyt renkaat, kuten Pro-Linen tai dBootsin belted-mallit tai Louisen MFT-merkityt renkaat ovat tällaisen riskin minimoimiseksi aika varmoja valintoja. Sopivista renkaista ja rengaskuvioista kannattaa toki kysäistä myös vaikka RC-liikkeiltä tai meidän botiltamme.

    Autojen osalta viimeisenä, mutta myöskin hyvin tärkeänä huomioina on muutokset autojen kestävyydessä. Harrastetason RC-autojen “muoviset” osat ovat monesti joustavia komposiittiseoksia, jotka ovat tehty antamaan hieman periksi osuman sattuessa. 

    Kylmä ilma voi kuitenkin vaikuttaa tämän jouston määrään yllättävänkin paljon, jolloin rikkoutumiset osumien sattuessa ovat auttamatta yleisempiä, kuin lämpimillä kesäkeleillä.

    Sitten jäljellä on tietysti enää se tärkein, eli mites sormien laita? Ohuet sormikkaat eivät helmikuun pakkasissa juurikaan auta, ja tekevät silti ajamisesta monesti epämukavampaa. 

    Onneksi löytyy RC-hanskoja, jotka ratkaisevat tämän ongelman. RC-hanskat ovat ikään kuin muhveja, joissa on keskellä reilusti tilaa, jotta sinne voi laittaa käsiensä lisäksi myös RC-auton ohjaimen. Näin kädet pysyvät mukavan lämpiminä ilman, että tarvitsee huolia siitä, miten paksun hanskan ympäröimän sormen saa mahtumaan kaasuliipaisimeen.

    Kirjoittanut Niilo Laurila

  • Ohjeita uudelle RC-harrastajalle

    Ohjeita uudelle RC-harrastajalle

    Ajovalmiin RC-auton käyttöönotto ja huolto

    Radio-ohjattavien autojen maailma tarjoaa vauhtia, tarkkuutta ja tekemisen iloa kaikenikäisille harrastajille. Monelle ensimmäinen kosketus RC-harrastukseen tulee ajovalmiin (RTR, Ready To Run) autosarjan kautta. Nämä paketit ovat helppo tapa aloittaa, sillä kaikki tarvittava on mietitty valmiiksi ja auto on koottu jo tehtaalla.

    Mutta vaikka RTR-auto on valmiiksi kasattu, harrastus ei ole täysin “plug and play” – pienellä huolenpidolla ja oikeilla rutiineilla varmistat, että autosi toimii pitkään ja luotettavasti. RC-harrastuksessa ajaminen on vain puolet touhusta – toinen puoli on auton huoltamista ja kehittämistä

    Tässä oppaassa käydään läpi tärkeimmät asiat, jotka jokaisen uuden harrastajan kannattaa tietää.

    Ensimmäinen askel: lue ohjekirja 

    Aloita aina lukemalla auton oma käyttöohje.
    Vaikka autot näyttävät samankaltaisilta, eri merkeillä ja malleilla on omat erityispiirteensä – esimerkiksi ohjauksen säätö tai slipper-kytkimen hienosäätö voivat vaatia pieniä toimenpiteitä ennen ensimmäistä ajoa.

    Ohjekirja kertoo myös, miten akku ja laturi liitetään turvallisesti ja oikein.

    Akkuasiat kuntoon 

    RC-autoissa käytetään yleisimmin kahta akkutyppiä:

    • LiPo (Lithium Polymer)
    • NiMH (Nickel Metal Hydride)

    Näitä käsitellään eri tavoin.
    LiPo-akkujen kanssa on oltava erityisen tarkka, sillä ne vaativat oikean latausmenetelmän, säilytysjännitteen ja suojapussin. NiMH-akut taas kestävät paremmin käsittelyä, mutta niidenkin latausohjeet tulee lukea huolellisesti.

    Muista:

    • Älä koskaan lataa akkuja ilman valvontaa.
    • Latausta ei tehdä yön yli.
    • Säilytä akut erillään, turvallisessa paikassa ja suojapussissa.

    Radio-ohjattavan perussäännöt 

    RC-harrastus on hauska, mutta myös vastuullinen. Tässä tärkeimmät perussäännöt:

    1. Ohjain päälle ensin – pois viimeisenä.
    2. Älä häiritse muita ajollasi
    3. Aja vain alueilla, joilla näet auton koko ajan.
    4. Tarkista ja huolla auto jokaisen ajon jälkeen.
    5. Pidä ajoalue aina vapaana ihmisistä.
    6. Irrota akku aina säilytyksen ajaksi.
    7. Lipo-akut säilytetään varastojännitteessä, NiMH-akut valmistajan ohjeiden mukaan.

    Ensimmäinen ajokerta 

    Kun ohjekirja on luettu ja akku ladattu, tarkista vielä nämä ennen lähtöä:

    • Kaikki ruuvit ja osat ovat kunnolla kiinni
    • Auto rullaa vapaasti
    • Ohjaus toimii oikein ja auto kulkee suoraan

    Ajojärjestys:

    1. Ohjain päälle
    2. Akku paikalleen ja virta autoon (nosta auto pukille akun kytkennän ajaksi)
    3. Kori paikoilleen
    4. Aloita varovaisesti ja tarkkaile auton käyttäytymistä

    Ensimmäiset 2–3 ajokertaa ovat sisäänajoa. Aja rauhallisesti, pidä taukoja ja tarkista ruuvien kireys ajojen välillä. Monien autojen osat hakevat paikkansa ja esimerkiksi luistokytkimet voivat vaatia säätöä.

    Kun akku loppuu:

    • Sammuta ensin auto, sitten ohjain
    • Irrota akku varovasti (älä vedä johdoista)
    • Puhdista auto ja voitele tarvittaessa liikkuvat osat

    Auton ylläpito ja huolto 

    RC-auton pitkäikäisyys perustuu säännölliseen huoltoon.
    Tarkista ruuvien kireys, liikkuvien osien toiminta ja johdotusten kunto jokaisen ajopäivän jälkeen. Huolto ja korjaus kuuluvat harrastukseen – ja tekevät siitä entistä kiinnostavampaa!

    Muista: takuun piiriin ei kuulu normaalista käytöstä johtuva kuluminen tai kolarivauriot.
    RC-harrastuksessa ajaminen on vain puolet touhusta – toinen puoli on auton huoltamista ja kehittämistä.

    Korjaaminen – helpompaa kuin luulet 

    Jos jotain hajoaa, ei hätää. RC-auton korjaaminen onnistuu kotona, perustyökaluilla ja ohjekirjan räjäytyskuvien avulla.

    Toimi näin:

    1. Kartoita vauriot
    2. Pura rikkinäiset osat
    3. Katso ohjekirjasta varaosanumerot
    4. Syötä numerot verkkokaupan hakukenttään
    5. Varmista oikea osa ja tilaa
    6. Kokoa auto käänteisessä järjestyksessä
    7. Testaa ja jatka ajamista!

    Tarkistuslista ennen jokaista ajopäivää 

    • Renkaat kunnolla kiinni
    • Moottorin ja rattaiden välys (0.1–0.2 mm)
    • Iskunvaimentimien kunto ja kiinnitys
    • Johdot ja liittimet ehjinä
    • Ohjaimen paristot kunnossa

    Yhteenveto 

    RC-harrastus on parhaimmillaan yhdistelmä vauhtia, tarkkuutta ja tekniikkaa. Kun pidät huolta autostasi ja opit sen toiminnan perusteet, harrastuksesta tulee pitkäikäinen ja palkitseva.

    Muista:
    Vastuullinen käyttö, säännöllinen huolto ja oikea asenne pitävät RC-harrastuksen hauskana ja turvallisena – vuodesta toiseen.

    Onnea matkaan ja vauhdikkaita hetkiä lajin parissa!


    // EnjoyRC-tiimi

  • Tervetuloa EnjoyRC-blogiin 

    Tervetuloa EnjoyRC-blogiin 

    RC-harrastus on paljon enemmän kuin pelkkää ajamista. Se on intohimo, joka yhdistää kaikenikäisiä harrastajia – uusista kuskeista kokeneisiin rakentajiin. Me EnjoyRC:ssä haluamme jakaa tietoa, vinkkejä ja inspiraatiota, jotta jokainen voisi saada harrastuksesta vielä enemmän irti.

    Tämä blogi on paikka, josta löydät:

    • 🔧 Huolto- ja säätövinkkejä – miten pidät autosi parhaassa iskussa
    • ⚡ Akku- ja elektroniikkaoppeja – turvallisuus, käyttö ja parhaat käytännöt
    • 🏁 Kisa- ja ajotaktiikoita – miten saat kaiken irti omista ajosuorituksistasi
    • 🎮 Aloittelijan oppaita – mitä sinun kannattaa tietää, kun lähdet ensimmäistä kertaa radalle
    • 🌍 RC-yhteisön kuulumisia – tarinoita, tapahtumia ja ajankohtaisia uutisia

    👉 Muista myös, että EnjoyRC on Hobbyfactoryn ylläpitämä sivusto, joten taustalta löytyy vuosien kokemus ja osaaminen.

    Oli sinulla sitten ensimmäinen RC-auto paketissa odottamassa, tai kymmenien kisojen kokemus takataskussa – tämä blogi on juuri sinua varten.

    Tervetuloa mukaan, ja pidetään harrastus liikkeessä!